Nypläys ja pitsit, käsityöt ja vanhat tekstiilit ¤ Lace and crafts ¤ Encaje de bolillos y artesanía Toimintaterapiaa ja esteettömyskartoitusta Education in Finland, consultation and practical arrangements
Atelier Kringelblumma
perjantai 11. heinäkuuta 2025
lauantai 12. huhtikuuta 2025
Ommeltua pitsiä Suomesta -näyttelyjulkaisu
Yksi hienoimmista saavutuksista pitsiurallani on kokoamani näyttely ommelluista pitseistä Suomessa. Näyttelytilaksi saatiin Rauman museon Marela ja näyttely toteutettiin osana Pitsikeskus Emelian kesän 2003 toimintaa saamani Tekstiilikulttuuriseuran myöntämän apurahan turvin. Tuolloin Rauman museonjohtajana oli vielä nyt jo edesmennyt Anna Nurmi-Nielsen, jonka kanssa yhdessä teimme esipuheen näyttelyluetteloon. Sekin on vielä näinkin pitkän ajan kuluttua ihan asiallista luettavaa. Eikä tietysti saatavissa mistään, olihan se pelkkä monistettu vihkonen, enempään ei resurssit ajan ja rahan puolesta riittäneet. Senpä vuoksi se nyt tässä "uudelleen" julkaistuna kaikkien ulottuville. Pahoittelut sivujen reunoihin tekemistäni merkinnöistä, liittynevät töiden kuvaukseen. Harmikseni myöskin skannatut kuvat jäivät vaaka-asentoon.
sunnuntai 4. elokuuta 2019
Tarmo Thorström ja Moderni pitsinnypläys
Raumalla opiskelleena luokanopettajana Tarmolla on ollut hieno mahdollisuus hyödyntää opiskelupaikkakuntansa antia syventämällä tietojaan ja taitojaan myös käsityötieteessä ja niin pehmeiden kuin kovien materiaalien saralla. Lisäksi utelias mieli ja asioihin perehtyminen myös tietotekniikkaa hyödyntäen on antanut hänelle välineet nähdä ”nypläys pitsiltä” eli päästä tekniikan ytimeen ja nähdä sen mahdollisuudet.
Olen erityisen iloinen kirjan pedagogisesta otteesta ja kannustavasta sisällöstä. Itsekin jonkin verran nypläykseen ja pitseihin ja niiden materiaaleihin perehtyneenä ilahduin uudesta tiedosta z- ja s-kierteisten lankojen nypläämisominaisuuksien osalta. Tarmo on todella myös tarttunut toimeen ideoidensa pohjalta rohkeasti ja saanut kiinni siitä, mikä nypläyksessä teknisesti on merkittävää.
Yleensä ns. moderni nypläys tai nykypitsit turvautuvat teknisesti enemmän nauha- ja palapitsien tekniikoihin, jotka mahdollistavat kuvallisen esittämisen. Kuten Tarmo itsekin mainitsee, on hänen mielenkiintonsa kohde kuitenkin nimenomaan jatkuvalankainen ns. Torchon-pitsi, jonka voi rakentaa rasteripohjalle. Oma mielenkiintonikin on enemmän jatkuvalankaisissa pitseissä, niiden tekniikka kiehtoo ja haastaa. Torchon-pitsin vieminen uudelle tasolle on Tarmon käsissä onnistunut "ennakkoluulottomasti eri tavoin tietoja ja taitoja yhdistäen.
Hieman korvaani särähtää sanavalinnoista ’hinkkaus’ hakkaamisen sijaan. Toisaalta kirjan tekstistä kuuluu Tarmon oma ääni, mikä on hyvä asia. Ilahduttavaa on myös tekstin onnistunut tavoite auttaa muita oppimaan ja ymmärtämään, toivottavasti myös kokeilemaan. Myös tekijänoikeuksia on pyritty avaamaan, mikä mielestäni on tervetullutta. Aihe tosin ei ole helppo ja yksilöllisiä näkemyksiä on lukuisia.
Toivottavasti Tarmon innostuneisuus tarttuu ja uusia toteutuksia syntyy nyplääjien käsissä! Tunnistan kirjasta välittyvän innostuksen nypläykseen tekniikkana - itsellä se on jatkunut ensi vuonna jo 40 vuotta!
sunnuntai 11. helmikuuta 2018
lauantai 27. tammikuuta 2018
lauantai 24. syyskuuta 2016
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Ohuita pellavalankoja
Pitsifestivaaleilla 2016 Tönderissä Tanskassa
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Muuttomyynti, tervetuloa lauantaisin klo 12-15!
Vakituinen työpaikka toimintaterapeuttina löytyi Tammisaaresta ja Atelier Kringelblumma on kesäisinä keskiviikkoina usein Hangon iltatorilla!
Tervetuloa!
Vakituinen työpaikka toimintaterapeuttina löytyi Tammisaaresta ja Atelier Kringelblumma on kesäisinä keskiviikkoina usein Hangon iltatorilla!
Tervetuloa!
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
Kalastajapaitoja veneilijöille ja muille merihenkisille
torstai 13. helmikuuta 2014
Ystävänpäivää, tervetuloa!
torstai 12. joulukuuta 2013
lauantai 7. joulukuuta 2013
torstai 28. marraskuuta 2013
Raumalla joulukuussa: Pop Up Little Xmas Shop

Tervetuloa
Huldan saippuoiden, salvojen ja islantilaisten lehtileipien,
Salkan Vanha Rauma-aiheisten tyynyliinojen T-paitojen, tilkkujen ja muiden tekstiilien sekä Marketan pitsisten lumihiutaleiden, kuusenkoristeiden ja muiden pitsituotteiden tukikohtaan jouluostoksille tai muuten vain tunnelmaa nuuskimaan! Saatat löytää muutakin mukavaa!
Näyteikkuna avautuu jo adventin aattona.
Avoinna la ja su klo 11-15
Tonttujen yönä pe 13.12. klo 14-20?
vkolla 51 myös arkisin klo 14-18
tiistai 19. marraskuuta 2013
Hyvin huopuvaa lankaa
tiistai 5. marraskuuta 2013
Tulkkia vailla Raumalla? Translation or interpretation needed in Rauma area?
![]() |
| Add caption |
torstai 31. lokakuuta 2013
Education in Finland
I can offer you services from basic standard info page with links up to personalised arranged visit to Finland with appointments, transport, interpreting and translations. You have a choice of kindergartens, schools for all ages, vocational education, special education, teacher's education, crafts education etc.
I have Master in Education from Helsinki University, I have experience in teaching craft and design for children, teenagers and adults for more than 15 years, I'm mother of four children between 14 and 23 years. I have studied and lived and my children have gone to school in different countries. I speak Finnish, English, Dutch/Flemish, Swedish, French, Spanish and German. I have a good local and national network.
I'm finishing my studies in Occupational Therapy and bobbin lace making, the speciality of my hometown Rauma, is close to my hart.
I offer you culturally and historically important environment with the nature next door for your visit where everything works smoothly. distances are small and you don't loose time nor money in traffic jams or public transport. Airports are on one hour drive from here. Rauma, my small hometown on the west coast of Finland offers you all this and is one of the sites on the list of World Heritage of UNESCO.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Atelier Kringelblumma avoinna joulua kohden
Joulun alla pitsisiä lumihiutaleita ja joulukoristeita jälleen ikkunan täydeltä! Frivolité eli käpypitsi-lumihiutaleita Pajupurolta ja pestäviä, kestäviä, mutta silti herkkiä Plauenilaisia pitsitähtiä ja -hiutaleita kuuseen ja ikkunaan.





























